Rapeat lohkoperunat uunissa

Kuinka saat rapeat grillin makuiset lohkoperunat

Varaa neljä keskikokoista perunaa per aterioitisja.

tarveaineet

  • 8 kpl perunoita (kuorellinen)
  • Ruokaöljyä (esim. rypsiöljyä) 1/2 dl
  • Valkosipulin kynsiä 2-4 kpl
  • Paprikajauhetta 1/2 tl
  • Valkopippuria 1/2 tl
  • Chilijauhetta 1/4 tl
  • Suolaa 1/2 tl (tai enemmän, jos pidät suolaisesta ruuasta)

Valmistus

Tee ensin mausteöljy. Kuori valkosipulin kynnet ja murskaa ne sekoitusastiaan. Mittaa mausteet kulhon pohjalle ja sekoita ne keskenään. Kaada öljy sekaan mausteseosta jatkuvasti sekoittaen esim. jälkiruokalusikalla (ruokalusikkakin käy). Anna mausteliemen tasata makuja jonkin aikaa.

Pese perunat huolella ja anna niiden pinnan kuivua mahdollisimman hyvin. Leikkaa perunat kuorineen kahtia ja puolikkaat vielä neljään ohuehkoon lohkoon. Laita lohkot kulhoon ja sekoita huolellisesti.

Levitä perunalohkot uunipellille leivinpaperin päälle. Käytän yleensä kahta päällekkäsitä paperia, koska perunat on melko öljyisiä. Levitä perunat niin, että ne on tasaisesti levittyneet eivätkä ole toistensa päällä. Tässähän halutaan perunan pintaan rapea kuori.

Kypsennä 225-asteisessa uunissa 35–40 minuuttia. Jos haluat oikein rapeakuoriset perunat kauttaaltaan, käännä perunat ympäri noin 20-25 minuutin kohdalla. Tämä on tosin vähän hidasta hommaa eikä mitenkään pakollista.