Kermainen kanakastike

Tämän reseptiiin tekemiselle tuli tarve, kun jääkapista löytyi 2 dl kermapurkki ja kolme kanafilettä, joiden viimeinen käyttöpäivä oli tänään. Tai kerma oli yli päivillä ja kanat taas oli eroitettu raakoina kavereistaan eilen omaan pusiin, joten tänään ne pitäisi viimeistään valmistaa. Sitten katsomaan mitä muuta sielä jaakaapissa on. Ahaa, parmesaanijuuston palanen ja yksi lime.

Kanakastukkeen tarveaineet
Ota ensin kanakastikkeen tarveaineet esiin.
  • 300 gr kanaa
  • 2 dl kermaa
  • Salottisipuli
  • 5 kpl valkosipulin kynsiä
  • Lime tai lime-nestettä pullosta
  • Tomaatteja (kirsikka)
  • 40-50 gr parmesaanijuustoa
  • Persiljaa hienonnettuna
  • Suolaa main mukaan
  • Rouhittua valkopippuria tai mustapippuria, jo mielummin käytät sitä
  • Savupaprikajauhetta
  • Oliiviöljyä pasitamiseen
  • Voita kastikkeen tekemiseen (noin 2-3 rkl)
  • 4 dl riisiä

Valmistusohje

Purista limea

Ohje

  • Broilerin rintafileiden tulee olla vähän yli sentin paksuisia. Hakkaa niitä tarvittaessa hieman ohuemmaksi lihanuijan avulla. Kuivaa fileiden pinnat imeyttämällä kosteuden esim talouspaperiin.
  • Levitä lautaselle tasaisesti vähän suolaa ja pippuria ja purista limen nestettä jonkin verran tasaisesti ympäriinsä lautaselle. Levitä kanafileet lautaselle ja kostuta fileet limen nesteellä ja ripottele niiden päälle vähän suolaa ja pippuria.
  • Mausta fileet max yhden teelusikallisen verran suolaa ja puolikkaalla teelusikallisella pippuria.
  • Hienonna sipuli terävällä keittiön yleisveitsellä leikkuualustalla
  • Siivuta valkosipuli ohuiksi siivuiksi.
Sipulin pilkkominen on helppoa kun veitsi on terävä ja tietää oikean työtavan.
Terävästä veitsestä on apua myös valkosipulin lastuttamisessa.
  • Raasta parmesaani.
  • Hienonna persiljan lehdet huhmareessa tai hienonna ne veitsen avulla.
  • Kuumenna oliiviöljy pannulla ja paista broilerinfileet kypsiksi. Älä ylipaista niitä kuiviksi ja koviksi. Käytä pihvinpaistamista miedompaa lämpötilaa. Käytä kantta paistinpannun päällä. Se pitää kosteuden paremmin tallessa ja kana kypsyy tasaisemmin.
  • Siirrä valmiit fileet puhtaalle lautaselle. Älä käytä samaa lautasta jota aiemmin käytit raa’alle kanalle.
  • Pienennä hellan levyn lämpötilaa vähän ja sulata voi pannulla. Lisää hienonnetut sipulit ja kuullota hetken.
  • Lisää pannulle puolikas teelusikallinen savupaprikajauhetta ja sekoita sipuleihin huolella. Lisää heti peräään ruokakerma sekä jonkin verran (ripaus eli max puoli teelusikallista) suolaa ja vähän pippuria makusi mukaan.
  • Kiehauta ja jätä poreilemaan miedolla lämmöllä. Pisä kansi päällä.
  • Lisää kirsikkatomaatit. Pidä kansi päällä-
  • Raasta parmesaanijuusto ja lisää kastikkeen joukkoon. Pidä kansi päällä.
  • Palauta sitten broilerit lautaselta takaisin pannulle (jos lautaselle on valunut broilereista nestettä, kaada nekin pannulle). Anna kastikkeen tekeytyä hennosti poristen muutaman minuutin ajan. Pidä kansi päällä.
  • Viimeistele annos tuoreella lehtipersiljalla ja nauti esimerkiksi riisin kanssa.
  • Ja riisinhän keitit tuossa sivussa. Keitto-ohje on pakkauksessa. Eli kiehauta vesi, lisää ripaus suolaa ja laita riisit kattilaan. Anna kiehua kunnes riisit ovat kypsiä. Yleensä keittoaika on noin 20 minuuttia.

Tarjoile valmis kastike riisin kanssa.

Galleria työvaiheista ja menetelmistä.